01 lokakuuta 2005

Ritan hameenhelma


Hurrikaani Rita pyyhkäisi tänään puutarhani yli jo huomattavasti lauhtuneena. Kuvassa osa Ritan hameenhelmasta. Pahempaa vahinkoa se ei saanut aikaan; pelargooni kaatui kuistin pöydällä.
Tänään laitoin valkosipulimaan kevätkuntoon. Ajoin kesän muhinutta kompostia maalle ja istutin kynnet jo nyt. Eipähän sitten keväällä tarvitse häiritä nitä kun ovat innostuneet kasvamaan. Toivottavasti sadosta tulee parempi kuin tänä vuonna.
Sen ja syksyisen sään innottamana valmistan perheelleni makoisaa gulassia, jossa on runsaasti valkosipulia ja aitoa unkarilaista paprikaa. Lihat ovat jo kiehumassa.


Lokakuu näkyy nurmikollani. Mustesienet työntävät päänsä ylös, kun en ole leikannut ruohoa vähäään aikaan.

Swany-ruusu on saanut hieman punaa poskilleen.

Siellä täällä loistavat tiikerikaunosilmät monine värimuotoineen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tein luumuchutneyta ohjeesi mukaisesti. Tuli erinomaista.

Petri Espoosta

Jaska kirjoitti...

Kiva, kun maistui. Luumuni eivät vielä ole kypsyneet tänä vuonna. Kohta niitä taas tulee asiat täyteen.