Sain Ritalta meemin.
"Ota kuva lähimmästä ikkunasta avautuvasta maisemasta, tai jos olet ulkona, kuvaa bloggausympäristösi. Liitä kuva blogiisi ja kerro, missä yleensä bloggaat (kotona, töissä, kirjastossa, kahvilassa, you get my point) ja onko kuvassa kyseessä normaali bloggausympäristösi. Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia ilmoittamalla haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa."
Sininen kissavaasi työhuoneeni ikkunassa. Täällä yleensä kirjoittelen selkä ikkunaan päin.
Ikkuna avautuu talon takapuolelle pohjoiseen. Tämä osa puutarhaani ei tavallisesti näy blogissani. Kukkapenkki on päässyt villiintymään. Penkki on metsän eteläreunassa ja kärsii auringonpaahteesta.
Kuvassa tuomipihlaja saamassa ruskaa lehdilleen, tammi on yhä vihreä, iso hirvenjuuri on jo kukkinut.
Haastan Kimmon, Vilijonkan
Päiväkirja puutarhurin arjesta ja juhlasta. Notes from a garden in the middle of Sweden.
22 syyskuuta 2007
09 syyskuuta 2007
Lunta puutarhassa Snö i trädgården
(Edit: Laitoin kuvat uusiksi, kun jotenkin hävisivät.)
Tämä on ollut luonnoksena viime viikosta julkaisematta, kun innostuin noihin kokeiluihin.
Den har varit som skiss från förra veckan utan att publiceras, eftersom jag började experimentera.
Ei nyt sentään oikeaa lunta. Summer Snow-kärhö kukki kukkasen verran.
Det var ju ingen riktig snö. Sumer Snow blommade med en blomma.
Viime viikkoina on puhaltanut pohjoisesta ja yöpakkaset ovat uhkailleet nurkissa. Puutarhani sijaitsee kuitenkin hieman ympäristöä korkeammalla ja on siten välttynyt pakkasilta. kerran oli hiukan kuuraa nurmikolla. Puiden ja pensiden suojaama osa pysyi kuuratta.
Det har blåst nordan och nattfrost har smugit runt hörnen. Lyckligtvis ligger trädgården lite på höjden och har sluppit frost. Lite vit på gräset har det varit men den delen med buskar och träd har varit frostfritt.
Syysasteri kukkii ja antaa ravintoa kukkakärpäselle.
Höstaster blommar och bjuder på nektar åt en blomfluga.
Mantukimalainen Jordhumla (Bombus lucorum coll.)
Kimalaisia kun pääse katsomaan läheltä, huomaa niiden olevan eri lajeja.
När man börjar titta på humlor lite närmare marker man att de är av olika ras.
Peltokimalainen Åkerhumlan (Bombus pascuorum)
Pensaskimalainen Ängshumlan (Bombus pratorum)

07 syyskuuta 2007
Viikonlopun filmi En film för helgen
Pieni filmikokeilu. Nauttikaa!
Testar filmfunktionen. Njut!
Testing, testing. Enjoy!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)