Rajojen murtamista

Jatkan tällä kuvalla Kimmon aloittamaa rajateemaa (meemi?). Nuori amaryllis on juuri kokeilemassa rajojaan avaamalla nuppunsa innon nostama puna poskillaan.


Toisaalta olen Narcissan innoittamana siirtynyt tietokoneen äärestä televion ääreen katsomaan How to be a Gardener-ohjelmaa. Todella katsomisen arvoinen ja intoa antava. Virheitähän puutarhassa ei tehdä vaan aina opitaan jotain uutta, oli tämän päivän loppulause vapaasti tulkittuna.

Taidetta koteihin

Amaryllikseni ovat jo pukanneet kukkavanansa sipulista. Minusta ne ovat oikein taiteellisen näköisiä, mutta talon naisten mielestä niissä on jokin tauti.
Edellisinä kesinä amaryllikset ovat saaneet olla kasvihuoneessa. Viimekesänä laitoin ne kuitenkin viinimarjapensaiden alle, josta ne vaimoni mielestä ovat saaneet jonkinmoisen pöpön. Ehkä ne vain yrittävät matkia viinimarjapensaan oksien kasvua. Kiva nähdä minkälaiset kukat ne avaavat!


Akropoliksen kivikukka muutama vuosi sitten tehdyltä pääsiäismatkalta.

Adventin aika

Ensimmäinen adventti ja ihmiset laittavat jouluvaloja pihoilleen. Jotkut ovat jo aikoja sitten ripustaneet valoja pensaisiin tai pihalle vartavasten pystytettyyn kuuseen. Minäkin laitoin tänään valot kirsikkapuuhuni. Siinä johtoja vetäessä tulin ajatelleeksi tulevaa kevättä ja puun kukintaa. Montakohan kukannuppua revin johdoilla rikki? Ei ihme, ettei puu ole kukkinut kunnolla. Ensi vuonna laitan valot syreniin. Mutta kyllä tuo valopuu on kuitenkin komea.
Joulun jälkeen sitten ihmiset kilpailevat kenellä valot ovat pitempään. Minun valoni sammuvat kuitenkin loppiaisen jälkeen. Joku tolkku se saa olla joulullakin!
Alla adventille hieman tulisuutta. Ruskolilja kesäkuisessa komeudessaan.

Omakuvameemini

Osallistun Kafkakoskelta saatuun meemiin nuoruuden taiteilijaystäväni tekemällä kuvalla.

Mar(ra)skuu

Lumetonta ja pimeää. Päivä pimenee jo ennenkuin ehdin töistä kotiin. Onneksi täysikuu valaisee.
Nyt myös mars näkyy harvinaisen kirkkaana taivaalla. Viime vuonna mars oli lähempänä maata kuin se oli ollut 59619 vuoteen (italialaisen astronomin Aldo Vitaglianon mukaan). Silloin etäisyys oli 56 miljoonaa km. Nyt se taas loittonee maasta. Menkäähän ulos katsomaan!


Vielä toinenkin kuva parivaljakosta.

Ei mitään uutta kuutamon alla

Tänään Allt om trädgård-lehdessä oli artikkeli englantilaisesta Great Dixter-puutarhasta. Artikkeli käsitteli kuinka suunnitella kukkapenkki viidessä kerroksessa: 1. Runkokasvi tai peruskasvit - pensaita ja perennoja, 2. sipulikasvit, jotka istutetaan penkin etuosaan peruskasvien lomaan, 3. itsesiementävät kasvit piristävät penkkiä vaihtamalla kasvupaikkaa vuosittain, 4. yksivuotiset kasvit, 5. myöhäiskesän kasvit kuten kanna ja daalia.
Artikkelin luettuani huomasin, että lähes samaan malliin olen itse tehnytkin. Ihan itsestään, olen vain yrittänyt saada mahdollisimman pitkän kukinnan kukkapenkkiini. Kyllä minä olen hyvä! ;-)

Kuutamohortensia marraskuisessa kuutamossa.

Sää ei lakkaa yllättämästä... minäkin yllätin

Viime viikolla oli muutama aurinkoinen päivä. Valamonruusun marjat punertuvat lämpimässä säässä.
Eilen illalla lämpötila oli nollassa ja odotin pakkasyötä taas pitkästä aikaa. Aamulla herättyäni mittari näyttikin +9 astetta!
No, ei se mitään. Käytin lämpimän jatkumista hyväkseni ja ilahdutin vaimoani istuttamalla, niin juuri, uuden ruusun! Ei se nyt ihan uusi sentään ollut vaan pieni ruukkuruusu, jonka hän oli saanut työtovereiltaan keväällä. Se on tähän saakka kasvanut ja kukkinut terassilla ruukussaan. Ei vaan jostain syystä ole tullut laitettua aikaisemmin maahan.

Taktiikan muutos

Pari viikkoa sitten otin sisälle yhden amarylleistäni varastosta, jossa ne ovat lepäämässä. Kukannuppu pilkistää jo sipulista.
Tänään hain sisälle pari uutta ruukkua. Näin ehdimme nauttia niistä ennen joulua ja voimme rauhassa lähteä vuotuiselle sukulaiskierrokselle Suomeen. (Näin ennakkovaroituksena asianomaisille!)
Kiitos Puolikaan ihmisen, olen alkanut hoivata orkideaani suihkuttamalla sitä lähes päivittäin. Tähän asti olen yrittänyt olla välittämättä siitä ja luullut sen siten haluavan herättää huomiotani kukkimalla. Nyt on aika muuttaa taktiikkaa ja hemmotella ja hoivata sitä oikein kunnolla. Jotenkin se näyttää jo iloisemmalta (pölyt ainakin on huuhtoutuneet suihkutuksessa).

Muistojen aikaa

Aurinkoinen kuva syksyn harmautta piristämään:

Levisia (Lewisia cotyledon). Tätä kukkaa pitää kumartaa katsomaan, kun se työntää kukkansa kivenraosta esille.

Pyhäinmiestenpäivänä

Syksyn viimeisimpiä kukkijoita ovat orvokit, jotka aiemmasta lumipeitteestä huolimatta taas nostavat päänsä pystyyn.

Syysvisa - Höstvisan

Onneksi olkoon Johanna! Niitä tosiaan oli vain 8. Kyllä itsekin luulin, että olin useimmin lainannut lauluista. Ei pitäisi kehua ennenkuin tietää. "Ruusuja ruusuja" kirjoittaessani kylläkin hyräilin Alla P:n Miljoona ruusua.



Ja oikea rivi on seuraava:
25.5. Ja yhä ylös yrittää... (Pieni nokipoika)
25.5. Mättähältä, mättähälle... (Joku Mikki Hiiri laulu ??!)
27.5 Saku Sammakko (Samma på svenska)
4.6. Sadetta mä kuuntelen (Kukahan sen nyt lauloi, Pasi Kaunisto ??!)
12.10. Sinisiä, punaisia (ruusun)kukkia... (Kansanlaulu)
16.10. Kuu ykin loistaa... (Täysikuu)
23.10. Lunta tulvillaan... (Rekiretki)
1.11 Minä soitan... (Syntymäpäivälaulu)

Voisinhan vielä väittää, että hyräilin Anton Dvorakin sinfoniaa Uudesta maailmasta kirjoittaessani otsikon Uusi maailma 17.6. En kuitenkaan ;)

Minä soitan...

Näin pimeiden syksyisten iltojen ratoksi ajattelin tarjota pienen kilpailun.
Usein tässä istuessani ja miettiessäni alkaa päässäni soida jokin laulu ja siitä sitten tempaan otsikon. Kaivautukaa maakellarini sopukoihin ja laskekaa kuinka monta kertaa olen lainannut otsikkoni jostain laulusta.
Voittajalle en aio laulaa. Hyräilen vain jotain itsekseni ja laitan kauniin kuvan blogiini. Onnea matkaan!