31 toukokuuta 2005

Kesän merkki


Kesän merkki on, kun katse alkaa nähdä laajemmalle puutarhassa. Aiemmin konttasin kukkapenkeissä katsellen yksittäisiä kasveja ja niiden kehittymistä. Nyt kukkia alkaa olla niin paljon, että ne muodostavat kokonaisuuksia. Etualalla tarhatyräkki ja sen takana orvokkeja. Orvokkien vieressä kasvavaa sinisen kevät kaihonkukka. (Olihan se kaihonkukkakin minulla. kts. Kristiinan kommentti aikaisemmin.) Taustalla lemmikkejä. Sininen on myös kesän väri. Ritarinkannukset ja ukonhattu eivät vielä kuki.
Tarkkasilmäiset ehkä huomaavat, että naapuritontillakin tapahtuu jotain. Posted by Hello

30 toukokuuta 2005

Kylmää, kylmää

Tänään puutarhassa oli hiljaista. Sade ja kolea sää (noin 10 astetta) hidastivat kukkien aukeamista, mikä sinänsä on hyvä sillä mehiläisetkään eivät liiku ja pölytä marjoja ja hedelmiä.

29 toukokuuta 2005

Elävä puutarha


Puutarha ei ole koskaan valmis. Kasveja siirretään uusiin paikkohin ja osa kasveista kuolee jostain syystä. Tänä viikonloppuna siirsimme onnenpensaan talon takaa hiukan näkyvämmälle paikalle tulotien varteen. Se ei oikein näyttänyt viihtyvän kuivassa rinteessä puuvajan edessä.
Kuvan kukkapenkin laitoimme uuteen uskoon juuri ennen kirpputoria. Siitä saimmekin taimia myyntiin. Ukonkellot otimme kokonaan pois, koska yrittivät ottaa valtaansa koko penkin. Nyt siinä kasvaa tulikukkaa, arosalviaa, lavantelia, punahattua ja pensasruusu 'Madame Hardy' sekä hunajaruusu 'Helena', jonka ohjaan ylös vaahteraa pitkin.
Lauantain käytimme rikkaruohojen kitkemiseen. Rönsyleinikki oli vallannut viinimarjapensaiden aluset. Minä kaivoin talikolla ja Pirjo tuli perässä puutarhaharavan kanssa ja irrotti kasvit maapaakusta. Pari kottikärryllistä rönsyleinikkiä kuskasin kompostin viereen kuivumaan.Posted by Hello

An apple a day keeps the doctor away...


Omenan kukannuput helmenä oksalla. Toivottavasti samalla oksalla on syksyllä keltaisia Oranie-omenia. Posted by Hello

In memoriam: Olympiankuisma, Hypericum olympicum


Olympiankuisma istutettu 2000. Alkukeväästä se vielä näytti olevan elossa, mutta ei ole vielä näyttänyt elonmerkkejä.Posted by Hello

In memoriam: Lyydian hernepensas, Genista lydia


Lyydian hernepensas. Istutin sen keväällä 2001. Ei näytä sekään kestäneen kevään aurinkoa.Posted by Hello

27 toukokuuta 2005

Tervetuloa


Morsiusangervo toivottaa vieraat tervetulleiksi huumaavalla tuoksulla. Posted by Hello

Saku Sammakko...


Rupisammakko yllätti minut puutarhakierroksella. Vielä ei kasvit anna sille kovinkaan paljon varjoa. Posted by Hello

Unikot löytävät jokavuosi uusia värivivahteita. Posted by Hello

26 toukokuuta 2005

25 toukokuuta 2005

Televisiosta katsottua

Puutarhaan en juuri kerennyt. Työ haittaa harrastusta.
Kesäkukat ovat päivät ulkona ja totuttelevat tulevaan tuuliseen ulkoilmaan. Illalla taas takaisin suojaisaan kasvihuoneeseen.
Televisiosta tulee keskiviikkoisin mieliohjelmani Gröna rummet. Gunnelilla on sama idea kukkapenkkien suhteen kuin minulla; "sillisalaatti" erilaisia kukkia penkissä ja ne saavat rauhassa siementää. Taimet voi sitten nostaa ylös ja laittaa uuteen paikkaan tai antaa lahjaksi ystäville. Tai myydä kirpputorilla!
Kukkivia kasveja tällä hetkellä: tuomipihlaja, morsiusangervo, kääpiömanteli, alppikärhö, ristikki, siperian unikko, narsisseja, tulppaaneja, vuohenjuuri ja tietenkin voikukka.

Mättähältä mättähälle...


Lupasin eilen laittaa kuvan ketunleipämatosta, mutta sateinen ilma oli painanut kukat suppuun. Laitanpa tähän viransijaiseksi mätäsrikon. Posted by Hello

Yhä ylös yrittää, latvaa kohti kiipeää...


Alppikärhö yrittää sinnikkäästi kiertää männynrunkoa ylös. Ensimmäinen köynnöskasvi kukassa. Posted by Hello

Isän- ja äidinmaan värit


Tämä kuva saa esittää Suomen ja Ruotsin värejä. Morsiusangervo, ristikki ja unikko. Kohtahan on Ruotsin kansallispäivä, 6.6. Tänä vuonna ihan oikeasti, töistä vapaana!Posted by Hello

24 toukokuuta 2005

Nyt on kesäloman aika!

Juuri tulleena kävelyltä Walterin kanssa. Tuomet levittävät huumaavaa tuoksuaan lämpimään iltaan. Oikein nautinto kävellä, ummistaa silmänsä ja imeä tuoksua itseensä. Nekö ne Kotiniemen tuomet muistuvat mieleen? (Sitä ikäähän on jo tullut, ja vanhoja muistelee!)
Täällä sanotaan, että kesän paras aika on tuomen ja syreenin kukinnan välissä.
Kerrotaan eräästä suutarista, joka joka kesä kirjoitti oveensa lapun: Suljettu tuomen ja syreenin välisenä aikana.

Valkea on alkukesän väri


Vielä lisää luumunkukkia. Vesi tulee jo kielelle ajatellessani syksyistä satoa! Posted by Hello

Gunningham White näyttää oman itsensä


Nuppu aukeni nopeasti lämmön tultua. Parina viimeisenä päivänä lämmin ilma on virrannut puutarhaani ja nopeuttanut kukkien aukeamista.Posted by Hello

23 toukokuuta 2005

Kahden vaiheilla

Syksyllä istutin useamman sortin tulppaaneja ja narsisseja. Koko kevään kiersin puutarhaa ja seurasin niiden hidasta nousua maasta. Nyt useimmat niistä kukkivat ja ensimmäiset jo kuihtuvat. Siinäkö se oli? Koko talven odotus ja nyt jo kohta ohi!
Unikot antavat rauhallisuutta. Ne alkavat kukistansa jo nyt mutta tiedän ettei se lopu ennenkuin kesä on ohi. Niistä ehtii nauttia! Ne ovat kuin pienet eriväriset valopilkut siellä täällä puutarhassa. Niille olen antanut vapauden liikkua vapaasti pihamaalla.
Seuraava intensiivinen kukka on pioni. Jo nyt seuraan nuppujen paisumista. Muutaman viikon päästä aukeavat ensimmäiset kukat. Onneksi lajikeet eivät kuki samaan aikaan, ja nautinnon aika pitenee...
Syyskukat ovat myös nautinnollisia. Ne kukkivat pitempään kylmien öiden hidastaessa kasvua. Silloin on itsekin valmistautunut tulevaan lepokauteen.
Kunnes taas kevät täyttää mielen odotuksella ja jalat vetävät ulos kiertämään kukkapekkejä.

Gunningham White on avaamassa nuppuaan. Posted by Hello

Perhonen ja kimalainen ristikillä Posted by Hello

Eilisen päivän nautinnot

Nämä kuvat otin eilen nauttiessani aherruksen lomassa puutarhan tarjoamasta riemusta. Kevätkukat kukkivat ja kesäkukat alkavat aukaista nuppujaan.

22 toukokuuta 2005

Päivän aherrusta


Ahertaja. Posted by Hello

Ahkera kuin muurahainen ja sipulissa on voimaa!


Valkosipulit ovat jo viikon verran saaneet juurtua vihannespenkissä. Kaivoin uran rivin kohdalle ja laitoin siihen palanutta lehmänlantaa. Viimevuotiset kun jäivät niin pienikasvuisiksi. Tänään tein saman tempun istuttaessani tavallisia sipuleita.
Pirjo ahkeroi terassin ääressä ja maalasi kaiteet uudestaan. Tolpan maalit olivat irronneet kosteuden imeytessä alapäistä puuhun. Nyt uusi katto varmaan estää veden valumisen tolppia pitkin ja maali pysyy.

21 toukokuuta 2005

Vielä kerkesin puutarhaan

Pienessä vesisateessa kärräsimme Pirjon kanssa naapurin lehtikasasta puolimaatuneita lehtiä vaapukoiden ja alppiruusujen juurille. Viimevuotiset lehdet olivat melkein täysin maatuneet. Lehdet tekevät hyvää, estävät rikkaruohojen kasvun ja antavat hyvän mullan juurille.
Naapurin pihalla kasvaa vaahteroita ja muutama tammi. Juuri tammen lehdet ovat oivallisia alppiruusuille. Ne maatuvat hitaasti ja antavat happamuutta maahan. Vaapukoita tietenkin täytyy kalkita.
Nyt saunaan ja sitten Euroviisuja seuraamaan. Vaikka äänestäis Unkaria.

Luumupuukin aloittaa kukkimisen. Tänä vuonna taitaa tulla runsaasti luumuja, kukkien määrän perusteella. Posted by Hello

Jos olisimme Japanissa viettäisimme kohta Kirsikankukkajuhlaa. Kylmä ja kolea sää vielä estää puutarhajuhlat. Ehkä huomenna. Posted by Hello

Ensimmäiset siperianunikot ovat jo auenneet kylmästä säästä huolimatta. Posted by Hello

Ylijäämää puutarhasta

Aspebodagårdenin kirpputorille veimme myyntiin kukkapenkeistä poimittuja kasveja:
punaisia tulihattuja, keltaisia tulihattujaja luultavasti yksi valkoinen. Ukonkello oli levinnyt oli aikeissa ottaa vallan koko kukkapenkistä. Jaoin yhden taimen ja laitoin ruukkuihin. Vielä jäi monta tainta kukkapenkin laidalle paikkaansa odottamaan.
Turengista saamani keijunkukka oli siementänyt ja siitä sain muutaman taimen myyntiin. Smoolannista saatu daalia tuotti tänä vuonna runsaasti mukuloita. Tomaatteja tuli kylvettyä enemmän kuin kasvihuoneeseen mahtuu. Taimet myin 5 kruunulla paitsi daaliat, joista sain 20 kruunua. Kaikki meni ja enemmänkin olisin saanut kaupaksi. Ensi vuonna pitää satsata oikein kunnolla taimien kasvattamiseen ja markkinointiin. Heräsihän se kauppamies minussakin!

20 toukokuuta 2005

Torstain puutarha puuhia

Päivän sateiden loputtua siirsimme olohuoneen ikkunan alla olleen väärän Fleur-ruusun tienvarren penkkiin. Samalla siirsimme tulppaanit toiseen paikkaan.
Ruusujen tilalle laitoimme uudet aidot Fleur-ruusut. Ruusujen väliin etupuolelle istutimme pari laventelitainta ja niiden taakse kiinalaista ritarinkannusta. Vielä sinne joukkoon mahtui Barbrolta saatua valkoista kukkaa.

19 toukokuuta 2005

Terassilla


Viimesyksyinen kuva katotetusta terassista. Kuvan köynnöskuusama on siirretty toiseen paikkaan ja paikalle on istutettu köynnösruusu 'New Dawn'. Posted by Hello

Kevät tulee, vaikkakin hitaasti

Tervetuloa uuteen puutarhapäiväkirjaani! Aion kirjoitella tänne ajatuksiani puutarhani tiimoilta.